Yleisön painostuksesta ja rikastumisen toivossa

Rakkaat ja kauniit ystäväni ovat painostaneet minua jo pidemmän aikaa aloittamaan oman blogin. Aihekin on ollut aivan selvä jo pitkän aikaa: shoppailu ja muoti. No katsotaan mitä tästä tulee. Itseäni aihe ainakin kiinnostaa. :)
Saa siis kommentoida - tosin ainoastaan positiivisia kommentteja, kritiikkiä en kestä. Voit esittää myös kysymyksiä, esim. mistä kannattaa etsiä tilaisuuteen sopivia meikkejä, kenkiä, vaatteita tms.
Myös sponsori- ja mainossopimuksista olen valmis neuvottelemaan.

Mistä tämä kaikki sai alkunsa?

Tarina alkaa siitä, kun olin noin kolme ja puolivuotias. Oli loskainen alkutalven päivä, äitini oli kotiutumassa sairaalasta. Olin aiemmin samalla viikolla saanut uudet talvisaappaat... Nahkaiset, turkisvuorella varustetut ja ah niin kauniin punaiset (joka oli tuolloin lempivärini). Olin luonnollisesti rakastunut saappaisiin ensisilmäyksellä.
Olin menossa ulos leikkimään ennen äidin kotiintuloa ja halusin laittaa uudet IHANAT saappaat jalkaani. Mummo ja isä kielsivät, koska nahkasaappaat menisivät pilalle loskassa.
Kuulun ihmisiin, jotka ovat syntyneet auktoriteettikammoisiksi ja varma tapa saada minut olla tekemättä jotain on käskeä.
Niinpä yritin kaikkeni, että saisin saappaat käsiini. Mummo nosti ne eteisen vaatenaulakon hyllyn päälle, etten ylettyisi saappaisiin. Fiksuna tyttönä hain tuolin, jolle kiipesin ja yritin kurottaa kohti saappaita. Sillä periksihän ei anneta! Saappaat olivat kuitenkin niin kaukana hyllyn perukoilla, ettei pieni pyöreä tyttö niihin mitenkään ylettynyt.
Ei siis auttanut muu kuin laittaa kumisaappaat jalkaan ja karata kotoa - sillä minua oli kohdeltu VÄÄRIN!
Marssin n.500 metriä naapuriin (jossa asui mummon sisko miehineen). Siellä ilmoitin, että muutan nyt tänne ja kotiin ei saa missään nimessä ilmoittaa missä olen. Siellä sitten istuin aikani vintin portailla ja kerroin isotädille tarinoita siitä, miten muutan isoon kartanoon ja menen prinssin kanssa naimisiin ja saan AINA pitää punaisia kenkiä. Jossain vaiheessa setäni tuli sitten etsimään minua ja minut palautettiin kotiin (isotäti kun oli ilmeisesti soittanut ja ilmoittanut missä olin)

Äitini on aivan varma, että kenkä-friikkeyteni on saanut tästä alkunsa. Lapsuusajaltani on toki muitakin tarinoita minusta ja kengistä...

Joko tuosta lapsuuden traumasta johtuen tai jostain muusta syystä (punaiset) kengät ovat minulle pakkomielle. Omistan useammat punaiset kengät kuin mustat, sillä aina kun menen ostamaan ns. mustia peruskenkiä tulen kenkäkaupasta leveä hymy naamalla ja kassissa äärimmäisen monikäyttöiset IHANAT punaiset korkokengät. Let's face it - punainen on helppo yhdistää!
Tosin samaan dilemmaan törmään muitakin ostoksia tehdessäni. Kun tarkoitukseni on ostaa valkoiset t-paitarintaliivit, ostoskassista löytyy jotkut HERKULLISEN väriset pitsiunelmat. Ruokakaupassa sentään ostan maitoa jos olen menossa sitä ostamaan. Tämä tn. johtuu vain siitä, että viiniä ei myydä ruokakaupoissa - muuten poistuisin mukanani pullo shamppanjaa!

Ja sitten ne vinkit: Suosikkikenkäkauppojani Helsingissä tällä hetkellä ovat: La Fiamma, Zio ja Bono&Nero. Myös Minna Parikka suunnittelee aivan ihania kenkiä, jaamme ilmeisesti intohimon punaisiin korkokenkiin.