Liiallinen tunnollisuus

Irtisanouduin tänään nykyisestä työstehtävästäni. Olen pohtinut lähtemistä n. puoli vuotta. Eli ratkaisu ei ollu helppo. Oli työntäviä tekijöitä, mutta myös jäämistä puoltavia (IHANAT kollegat). Kamelin selän katkaisi se, etten saanut ylennystä.

Irtisanoutuminen otti koville. Soitin aamulla itku kurkussa esimiehelleni ja sain kakaistuksi asiani. Reaktio: "voi harmi ja ei tullut ihan yllätyksenä ja by the way sulla on kilpailukieltosopimus!" Eli en muka saisi mennä kilpailijan leipiin tai pitäisi maksaa sanktiot... Ensin osaaminen ei kelpaa kun ei heru ylennystä ja sitten kuitenkin yritetään estää urakehitys myös muualla. Onneksi kilpailukieltosopimus työsopimuslain mukaan tuskin on lainvoimainen koska en ole (vielä) johtaja-tasolla.

Olin vähän elätellyt toiveita, että minulle sanottaisiin heti kiitos hei koska toden totta lähden kilpaileviin hommiin. Mutta ei, koko irtisanomisajan (2kk) joudun puurtamaan ja kaiken huipuksi huomenna alkaa uusi projekti jossa olen vetovastuussa, vaikka olin jo selvittänyt kollegani mahdollisuudet ottaa ko. rooli.

Mikä meitä naisia vaivaa? Vaikka potkitaan päähän silti haluaa tehdä parhaansa ja organisoida asiat niin, ettei muille tulisi hankaluuksia.

Että näin. Mutta uudet haastavammat tehtävät ja parempi liksa (siis lisää shoppailurahaa) ovat todellisuutta kahden kuukauden kuluttua.

Taidanpa palkita itseäni!